
Pöljän pysäkki 2010. Kuva Pasi Utriainen.
Pöljän Kyläyhdistys on nyt puuhannut vuodesta 2012 asti Pöljän pysäkkirakennuksella. Aluksi kysymyksessä oli hätäkorjausprojekti, emme oikein edes pohtineet, mitä korjatulla rakennuksella tehdään. Ymmärsimme sen kulttuurihistoriallisen merkityksen alueellisesti ja tietysti meille itsellemme. Siilinjärven kunta syntyi rautatien varteen, samasta radasta tuli myös oman kylämme elinvoiman lähde.
Korjausprojektia on seurattu tässä blogisssa tarkaan, en enää puutu siihen. Mutta millaisia seurauksia pysäkkirakennuksen korjaamisesta on ollut?

Teatteri Vivates 4.8.2017. Matkalla – tarinoita radan varrelta ensi-illan kiitokset.
Pysäkin korjaaminen kohensi ihan konkreettisesti kyläkuvaa. Pusikoitunut Pysäkkitien mutka on nyt avoin, hoidettu asema-alue. Olemme huolellisesti tiedottaneet korjausprojekstista, joten voi sanoa, että Pöljän pysäkki alkaa olla jo valtakunnallisestikin huomattu.
Korjatun, kauniin rakennuksen ympärille on alkanut syntyä monenlaista toimintaa. Pysähtyy höyryjuna turisteineen, vanhojen autojen harrastajat kokoontuvat esittelemään vehkeitään, keskiviikkokahvilassa kyläläiset porisevat keskeneräisten käsitöiden ääressä, Pöljän koulun oppilaat vierailevat omien projektiensa tiimoilta.

Höyryjuna lähtee Pöljän pysäkiltä. Kyydissä oli tällä kertaa saksalaisia turisteja, joille pysähdys oli kovin mieleinen. Tuoreet Eija Savolaisen leipomat pullat tekivät kauppansa!

Mobilistikerhon ilta alkamassa.

Keskeneräiset käsitytöt valmistuvat.

Pöljän koulun oppilaita valokuvausprojektin opinnoissa pysäkillä huhtikuussa.
Kesän aikana saimme tarjota siilinjärveläiselle Teatteri Vivatekselle harjoitus- ja esiintymistilan. Matkalla – tarinoita radan varrelta oli Janne Puustisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä, jota esitettiin elokuussa pysäkin pihapiirissä ja makasiinissa. Massoja ei liikuteltu, mutta sydämiä kyllä. Näytöksiin pystyttiin ottamaan noin 30 ihmistä, lopulta kuitenkin makasiiniin taidettiin ahtaa yli 40 katsojaa.

Teatteri Vivates. Maija ja Jaakko, eli eerik Lappalainen ja Veera Pölhö.

Morsiuskurssi vuonna 1945 Pöljällä sai tulkintansa pysäkillä 2017. Kati Ruuskanen, Minna Koponen, Eveliina Paussoi, Eerik Lappalainen, Veera Pölhö, Yaksan Shakir.
Pysäkille on siis alkanut syntyä toimintaa sen jälkeen, kun rakennus saatiin korjattua. Mutta hankkeella on ollut muitakin seurauksia.
Kyläyhdistykselle on tullut paljon osaamista ja kokemuksia hanketyöstä. Olemme oppineet pyörittämään Hyrrää, eli tekemään sähköisiä hakemuksia, raportoimaan hankkeista ja pitämään tarkkaa tiliä omasta toiminnastamme. Yhdistyksellä on nytkin meneillään uusi hanke, jolla on tarkoitus rakentaa lapsille leikkikenttä Pöljän kotiseutumuseon läheisyyteen. Emme uskaltaisi lähteä näihin ilman aiempaa kokemusta.
Olemme verkostoituneet. Kotikylällä Pöljän Eräveikot, Martat ja monet paikalliset yritykset ovat tulleet luonteviksi yhteistyökumppaneiksi. Lisäksi yhteistyö Siilinjärven kunnan, Kalakukko ry:n, Pohjois-Savon Kylät Ry.n kanssa on koko ajan kehittynyt. Meistä on tullut varteenotettavia kumppaneita yhteisissä hankkeissa.

Pöljän Kyläyhdistys ry:n hallitus kokouksessaan kotiseututalolla 31.8.2017. Elisa Nuutinen, Eija Savolainen, Marja-Liisa Kankainen, Jussi Ollikainen, Ari Savolainen.
Eilen illalla kyläyhdistyksen hallitus ideoi Pöljän pysäkin tulevaisuutta. Ajatuksena on, että Pöljän pysäkistä tulee avoin, kaikille lähialueella toimiville yhdistyksille ja toimijoille tarkoitettu tila. Kyläyhdistys luovuttaa sitä kulukorvauksella/ilmaiseksi käyttöön. Miettikääpä jo ensi kesää siilinjärveläiset ja muutkin yhdistykset. Onko teillä kiinnostusta esitellä toimintaanne, järjestää kahvila-ilta tms. Pöljän pysäkillä? Paikan brändi on kohillaan!
Otsikossa puhuin rikkauksista. Tarkoitan sillä niitä aarteita, joita jokainen voi löytää yhteisen hyvän tekemisen kautta. Tai rikkaudesta, joka syntyy, kun alkaa hyvän kierre. Minusta tuntuu, että meidän kylällä sellainen on alkanut. Pienistä puroista syntyy virta.