Herätään horroksesta!

imageimage

Pysäkin tienoilla on talven aikana ollut aika hiljaista. Pekka Rautiainen on pitänyt autoväylää auki. Saimme Taipaleen seisakkeen kalustoa lahjoituksena. Riku Kukkonen ja Pasi Utriainen siirsivät tavarat pysäkin suojiin.
image

Taipaleen tavaroissa oli jonkin verran liikennepaikan papereitakin, rahtikirjoja ja aikatauluja toiminnan loppuvaiheesta.

image
image

Lisäksi saimme asemanhoitajan asukokonaisuuden. Hatusta saadaan punainen väri pois, jolloin se vasta seisahduslaiturin hoitajan lakkia. Pöljän pysäkkihän oli seisahduslaituri, vaikka pöljäläiset ovat aina sanoneet liikennepaikkaa pysäkiksi.

image
image

Sokerina pohjalla on vielä aito pysäkki-Villen kävelykeppi. Arja Nuutinen luovutti äitinsä, Marjatta Laitisen jäämistöstä kepin pysäkille. image

Aivan toimettomana emme ole olleet. Pertti Salmela on viimeistellyt rakennuslupahakemusta ja piirustuksia varaston osalle. Tutkimme paraikaa myös Leader-rahoituksen hakemista pysäkin remontin viimeistelyyn. Samoin kunnollisen viitoituksen tekeminen on työn alla. Niin pysäkki kuin Pöljän kylän kulttuuripolkukin on syytä saada paremmin näkymään ohikulkijoille. Ohessa WC:n suunnitelma. Teemme biohuussin, koska tontilla ei ole vesi- tai viemäriliittymää.

image

Ensi kesänäkin tarvitsemme innokkaita talkoolaisia. Pysäkin ystävät ja kyläyhdistys on iloinen kaikesta avusta, jota meille tarjotaan. Ota rohkeasti yhteyttä Pöljän kyläyhdistykseen tai Aira Roivaiseen.
poljan.puheenjohtaja@gmail.com
aira.roivainen@gmail.com

Yksi ajatus artikkelista “Herätään horroksesta!

  1. Samat ajatukset. Mennä viikolla Tuijan kanssa todettiin, että alkais olla aika rapsutella. Pian varmaan siellä tarkenee taas.
    Ullakk

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s